Tekstit
Yleisesti ottaen kannattaa pyrkiä syömään siellä missä paikallisetkin. Isojen hotellien seisovat pöydät ovat useimpien vatsatautien takana, ja ainut kerta kun itselläni ei ruoka oikein ole Thaimaassa pysynyt sisällä, johtui oireilu äärimmäisen hintavasta hummeriateriasta. Thaimaassa, kuten monissa muissakin Kaakkois-Aasian maissa nimenomaan katukeittiöiden tarjonta on mitä loistavinta herkkua!
Aasian halvempiin kohteisiin lähtiessä on ymmärrettävä, että mukaan ei tarvitse kuin tilavan rinkan. Omia lääkkeitä ja paria vaihtoalusvaatekertaa lukuunottamatta laukun kannattaa olla tyhjä, sillä kaikki on kuitenkin perillä niin halpaa, että tila kannattaa täyttää mieluummin siellä. Itse en viimeisimmällä Thaimaan-reissulla ottanut edes hammasharjaa tai parranajovälineitä mukaan, vaan marssin perille päästyäni ensimmäiseen vastaantulleeseen 7/11-päivittäistavarakauppaan niitä hankkimaan. En ole vuosiin ostanut kuin äkillisimpiin tarpeisiini vaatteet kotimaasta... Tätä metodia en kuitenkaan varauksetta suosittele kaikista isokokoisimmille: Itse olen Euroopassa medium, mutta Aasiassa large. Isoimmat koot saattavat siis olla kiven alla. Mikäli meinaa nukkua kaikista halvimmissa majataloissa, kannattaa ehdottomasti ottaa oma, jykevä lukko mukaan. Varsinkin Intiassa on mahdollisuus halvoissakin paikoissa tallelokeroon. Se pitää kuitenkin pystyä lukitsemaan omin avuin.
Monet teettävät juhlapukuja esimerkiksi Intiassa, Kiinassa ja Thaimaassa. Jos räätälin onnistuu valitsemaan hyvin, on laatu taattua ja edullista. Räätälin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota isojen matkatoimistojen suosituksiin.
Suuri osa Kaakkois-Aasian yllättävämmistäkin matkailukohteista on jo turistien täyttämää, mutta todelliset travelleritkin voivat vielä koskemattomia alueita löytää. Usein kannattaa mennä juuri sinne, mistä matkaopaskirja ei kerro ja luottaa vain paikallisten ja muiden matkaajien sanaan. Ennen tätä pistettä on syytä kuitenkin opetella maan tavoille jossakin helpommassa kohteessa. Isoista kaupungeista kannattaa aloittaa vain kehittyneimmissä valtioissa. Muualla niistä vain haluaa pois mahdollisimman nopeasti. Hyvä tapa onkin spotata lennot maan sisällä ihan minne vain. Monet ottavatkin lennot eksoottisimpiin ja oudoimmilta kuulostaviin paikkoihin. Halvat lennot onkin Euroopasta Aasiaan se vaikein osuus, mutta Kaakkois-Aasiassa maiden sisällä ja välillä suhaaminen on usein hyvin edullista. Eniten rahaa jääkin vielä päämäärässä käytettäväksi, kun säästää meno- ja paluulennoissa takaisin kotimaahan.
Itse rakastuin Etelä-Kambodzhan Kampotiin. Se on pieni kyläpahanen, jossa ei oikeastaan ole mitään nähtävää, mutta ihmiset ovat aitoja. Prätkällä pääsee vaikkapa kylää ympäröiville luonnonsuojelualueille. Kampot pitää tsekata nopeasti, sillä jo pari vuotta sitten läheisessä metsässä liikkuivat maansiirtokoneet. Onneksi Kambodzhastakin löytynee vielä ”muutamia” autenttisia pikkukyliä.
Jos Kambodzhassa kehitys etenee pelottavankin nopeaan tahtiin, löytyy ainakin Intiasta ja Laosista vielä helpohkosti seutuja tuntemattomia. Intiassa ”perille” pääsee, mikäli jaksaa reissuaan jatkaa aina vain yhä vaikeakulkuisimmille alueille. Itseäni harmittaa, että en vielä aivan unelmaani asti ole tämän asian suhteen siinä valtiossa päässyt, vaan kokemuspiirini rajoittuu tunnetuihin Mumbaihin, Keralaan ja Goaan. Laosissa taas alkuun pääsee esimerkiksi suuntaamalla reppumatkaajien suosimaan Vang Viengiin, ja jatkamalla sitä ympäröiville alueille. Juurikin samanhenkisten vaihtoehtomatkailijoiden suusta kuulee parhaat vinkit parhaista paikoista. Suositukset kannattaa kuitenkin ottaa varauksin, sillä usein niitä koristellaan aimo annoksella reissuromantiikkaa. Itseäni Laosissa kuumottelisi maan pohjoisosissa sijaitseva 4000 saaren tilkuttama sisävesialue. Ehkä vielä jonain päivänä...
Kaakkois-Aasian turistikausi alkaa karkeasti sanottuna marraskuussa ja loppuu alkukeväästä. Se ei kuitenkaan ole ainut aika, jolloin sinne kannattaa lähteä. Esimerkiksi Goan pikkurannat, kuten Palolem, ovat aivan kuin eri maailmasta sesongin ulkopuolella. Sadekausikaan ei kaikkialla ole ongelma, sillä monin paikoin sateet kestävät päivittäin vain lyhyen hetken ja ne alkavat aina kellontarkasti samaan aikaan päivästä. Yleensä kesä-syyskuulle ajoittuvan sadekauden kääntöpuolena on, että jotkin tiet ja pääsy tietyille alueille on suljettu.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Takseja, majoitusta ja kulinarismia
Vaikka varoituksia aina satelee, on Kaakkois-Aasian reppumatkailussa loistavana puolena, että jos vain rahaa löytyy edes hiukan, on aina kyyti, ruoka, ja majoitus saatavilla. Madventuresin Tunnaa lainatakseni, ”en ole millään matkoistani tuntenut oloani yhtä uhatuksi kuin lauantai-iltana Helsingin rautatieasemalla”. Jos selviät siitä, selviät suuresta osasta Aasiaa oikein hyvin. Uusille kokemuksille kannattaa siis antaa mahdollisuus. Pahimmassa tapauksessa ”se mikä ei tapa, vahvistaa”, mutta parhaassa tapauksessa matkailija voi kokea todellisen nirvanan. Perusvarovaisuutta ja maalaisjärkeä on toki syytä noudattaa. Suurimman osan ongelmista välttää tarkastamalla matkakohteen perustiedot esimerkiksi Wikitravel-nettisivuilta, tai Lonely Planet-kirjoista jo etukäteen.
Omalla kohdallani reissuja on kertynyt jo sen verran, että töppäyksiäkin on sattunut, vaikka ennakkotiedot olisivatkin kunnossa. Monesti liika itsevarmuus saattaa kääntyä tuhoksi. Esimerkiksi Mumbain lentokentällä emme ottaneet matkaoppaissa suositeltua prepaid-taksia, päädyimme keskelle slummialuetta ja hotellivastaanoton henkilökunta alkoi käydä uhkaavaksi empimisestämme. -Otimme huoneen puoliväkisin, jolloin päädyimme maksamaan noin 10-kertaisen summan majoituksestamme.
Taksit ovatkin aiheuttavatkin yllättävän suuren osan turistien ongelmista. Täten onkin aina syytä tarkastaa mittarin olevan käynnissä, ja esimerkiksi Thaimaassa vaatia ”Taxi meter?” jo ennen autoon nousemista. On myös mahdollista, että kuski ei markkinointipuheistaan huolimatta tiedä, minne ollaan menossa. Oman kukkaron säästämiseksi on hyvä varmistaa tuleva sijaintinsa kuskille vaikkapa piirtämällä pieni kartta ja ottamalla muutama läheinen maamerkki selville. Toisaalta tuk-tukeissa ja esimerkiksi Kambodzhassa yleisissä moottoripyörätakseissa ei mittareita ole, jolloin matkan hinnan joutuu sopimaan etukäteen joka tapauksessa.
Kulinaristeille Aasia on varsinainen aarreaitta. Kaipaan jatkuvasti Goan vegeruokia ja Thaimaan tuoreita hedelmiä. Pähkinä-allergikkona pidän mukanani paikallisella kielellä kirjoitettua pientä lappua asiaan liittyen. Homma on toiminut varsin hyvin pieniä käsieleitä lapun ohella käyttäen. Sellaiset saattavat ojujutarpeen, mikäli ravitsemusliikkeessä ei ymmärretä mikä allergia on, tai sellaisia ei oteta vakavasti. Tämän suhteen asiaan on onneksi tullut parannusta. Kasvissyöjillä on kuultu vaikeaa olevan varsinkin Kiinassa, jossa ei aina ymmärretä, mikä lihan syömisessä voisi olla ongelmana.
Omalla kohdallani reissuja on kertynyt jo sen verran, että töppäyksiäkin on sattunut, vaikka ennakkotiedot olisivatkin kunnossa. Monesti liika itsevarmuus saattaa kääntyä tuhoksi. Esimerkiksi Mumbain lentokentällä emme ottaneet matkaoppaissa suositeltua prepaid-taksia, päädyimme keskelle slummialuetta ja hotellivastaanoton henkilökunta alkoi käydä uhkaavaksi empimisestämme. -Otimme huoneen puoliväkisin, jolloin päädyimme maksamaan noin 10-kertaisen summan majoituksestamme.
Taksit ovatkin aiheuttavatkin yllättävän suuren osan turistien ongelmista. Täten onkin aina syytä tarkastaa mittarin olevan käynnissä, ja esimerkiksi Thaimaassa vaatia ”Taxi meter?” jo ennen autoon nousemista. On myös mahdollista, että kuski ei markkinointipuheistaan huolimatta tiedä, minne ollaan menossa. Oman kukkaron säästämiseksi on hyvä varmistaa tuleva sijaintinsa kuskille vaikkapa piirtämällä pieni kartta ja ottamalla muutama läheinen maamerkki selville. Toisaalta tuk-tukeissa ja esimerkiksi Kambodzhassa yleisissä moottoripyörätakseissa ei mittareita ole, jolloin matkan hinnan joutuu sopimaan etukäteen joka tapauksessa.
Kulinaristeille Aasia on varsinainen aarreaitta. Kaipaan jatkuvasti Goan vegeruokia ja Thaimaan tuoreita hedelmiä. Pähkinä-allergikkona pidän mukanani paikallisella kielellä kirjoitettua pientä lappua asiaan liittyen. Homma on toiminut varsin hyvin pieniä käsieleitä lapun ohella käyttäen. Sellaiset saattavat ojujutarpeen, mikäli ravitsemusliikkeessä ei ymmärretä mikä allergia on, tai sellaisia ei oteta vakavasti. Tämän suhteen asiaan on onneksi tullut parannusta. Kasvissyöjillä on kuultu vaikeaa olevan varsinkin Kiinassa, jossa ei aina ymmärretä, mikä lihan syömisessä voisi olla ongelmana.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Lainaa ja vähällä rahalla lomalle?
Reppumatka Kaakkois-Aasiaan on kuin moderni versio Interrailista. Yhä useammat lähtevät kokemaan paratiisirantojen lumon ja suurkaupunkien nopeatempoisen elämänmenon. Matkojen kesto on myös pidentynyt. Mitä tällaiselle reissulle lähtiessä tulee ottaa huomioon? Kerron siitä nyt omakohtaisten kokemuksieni kautta.
Ensimmäisenä kaukomatkoista suurelle osalle tulee edelleenkin mieleen se, että ”niihin ei kuitenkaan ole ikinä varaa”. Netin yleistyttyä markkinointivälineenä ovat lentojen hinnat kuitenkin laskeneet ja omatoimimatkailu jatkuu edelleenkin hyvin edullisena suuressa osassa maapalloa. Oma nyrkkisääntöni budjettiin melkein minne tahansa lähtiessä on ollut n. 50€/päivä, mutta Intian hintavimmissakin osissa samalla summalla pärjää viikon. Oma matkabudjettini kahden kuukauden reissulle oli 2500€ käyttörahaa, josta piti varojen riittää perustarpeiden lisäksi mm. lentoihin Itä-Intiasta Siem Reapiin Kambodzhaan. Vaikka shoppailin ja juhlin itseni tainnoksiin, vietimme viikon ei-niin-halvassa Hong Kongissa ja kävimme muutaman yön nukkumassa hienoissakin hotelleissa, alkoivat rahat loppumaan vasta matkan viimeisellä viikolla. Monet sanovatkin, että varsinkin vaihtoehtoisemmissa kohteissa jopa Thaimaassa pärjää n. 20 eurolla päivässä kuljetuksineen, kaikkineen.
Ensimmäisenä kaukomatkoista suurelle osalle tulee edelleenkin mieleen se, että ”niihin ei kuitenkaan ole ikinä varaa”. Netin yleistyttyä markkinointivälineenä ovat lentojen hinnat kuitenkin laskeneet ja omatoimimatkailu jatkuu edelleenkin hyvin edullisena suuressa osassa maapalloa. Oma nyrkkisääntöni budjettiin melkein minne tahansa lähtiessä on ollut n. 50€/päivä, mutta Intian hintavimmissakin osissa samalla summalla pärjää viikon. Oma matkabudjettini kahden kuukauden reissulle oli 2500€ käyttörahaa, josta piti varojen riittää perustarpeiden lisäksi mm. lentoihin Itä-Intiasta Siem Reapiin Kambodzhaan. Vaikka shoppailin ja juhlin itseni tainnoksiin, vietimme viikon ei-niin-halvassa Hong Kongissa ja kävimme muutaman yön nukkumassa hienoissakin hotelleissa, alkoivat rahat loppumaan vasta matkan viimeisellä viikolla. Monet sanovatkin, että varsinkin vaihtoehtoisemmissa kohteissa jopa Thaimaassa pärjää n. 20 eurolla päivässä kuljetuksineen, kaikkineen.
Koska ruoka ja maan päällinen liikkuminen on halpaa, määrittää lentojen määrä suuren osan kuluista. Täytyy myös muistaa, että suosituimmissa kohteissa hinnat nousevat koko ajan. On toki näkynyt niinkin hulluja tapauksia, jotka ovat vailla valuuttaa lähteneet reissuun. On joko luotettu että pimeästi saadaan töitä baareista, tai sitten ei olla enää välitetty Suomeen paluusta, vaan kylmästi otettu lainaa ilman aikomustakaan maksaa takaisin. Hurjimmat ovat ottaneet isoja kulutusluottoja netin kautta, mutta ehdoton hitti lienee olleet tekstiviestitse saatavat pikalainat. Myös varsinkin Intian Goalla on suomalaisia elämäntapahippejä ympäri vuoden, jotka elävät varsin yltäkylläistä elämää Suomen toimeentulotuella jolla pärjää varsin hyvin köyhässä Intiassa.
Aasian reppureissailun perusteista seuraavassa osassa...
Aasian reppureissailun perusteista seuraavassa osassa...
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Reppumatkailijan perustarpeet
On tullut muutamia kyselyjä siitä, mitä ensimmäistä kertaa Aasiaan reppumatkalle lähtevän pitäisi ottaa huomioon. Lähiaikoina tähän blogiin ilmestyy muutama juttu asiaan liittyen :)
sunnuntai 8. elokuuta 2010
No on se ny jees.
Pistäkäähän biisi pyörimään ja jatkakaa sitten siitä mihin jäitte. Tässä on yksi parhaista Berliini-artisteista mitä itsellä tulee mieleen ja yksi niistä kappaleista joita kuunnellaan kun tätä reissua muistellaan :)
Myös muita suomalaisia on tullut tavattua kun jo ala-asteen jiu-jitsu-ajoilta tuttu, hyvä ystäväni Aarni saapui alkuviikosta "hoodeille" suoraan Japanista. Arska varasi hotellin aivan oman asumuksemme vierestä ja niinpä ehdimme muutaman kerran viettää hetkosen jos toisenkin yhdessä. Viimeisin lisäys tuttujen kaartiin olivat lukiokaverini Maija & Anni jotka tapasimme eilen ja mahdollisesti uudelleen tulevalla viikolla jonkin kivan tekemisen merkeissä.
Tekstin perusteella voisikin saada kuvan, että emme olisi kahdestaan juurikaan aikaa viettäneet, mutta niin ei asia onneksi ole. :) Paljon on tehty ja mm. niistä jutuista sitten seuraavaksi...
Yksi asia josta olemme nauttineet niin yksin, kaksin, kuin ryhmässäkin, on tietenkin ruoka. Se on varsinkin täällä Idässä halpaa ja vatsansa voi saada täyteen muutamalla eurolla. Täydellisen sushi-aterian saa naapurista alta vitosella ja kaupungin lukuisat kebab-paikat kilpailevat halvimman dönerin tittelistä.
Täällä kebbelät eivät ole vain aamuyön tuntien hätänälkäpaikkoja vaan vaihtelevat nakkikioskin tyyppisestä kopista aina keskitason ravinteleihin joista saa mitä moninaisimpia herkkuja. Jo suhteellisen edukkaastakin paikasta saa salaatteja ja keittoja erilaisista pastoista puhumattakaan. Ei siis ole ihme, että sellaisessa saattaa tulla käväistyksi jopa useamman kerran päivässä.
Oluen hinta (usein erityisen hyvä mittari hintatason lukemiseen) vaihtelee maitokaupan lähes ilmaisesta Weserstrassen 1,2-2,2 euroon 0,33 litran Becksistä aina tunnettujen klubien 3-4€ vastaavaan. Erityisen hyvät hanatuotteet ovat tietenkin asia erikseen, mutta eivät kovin tyyris ratkaisu nekään.
Ruokapaikkojen ja muiden liikkeiden toimintatapoja tuijotellessa tulee ajatelleeksi Itä-Berliiniläisten varsin vahvoja vasemmistolaisia mielipiteitä. Paradoksaalista onkin, että nämä samat ihmiset elättävät itsensä varsin neoliberalististen perustotuuksien mukaan, tai ainakaan nykyinen todellisuus ei olisi mahdollinen ilman em. poliittista käsitettä.
Kapitalismista puheenollen... Voimme todeta löytäneemme Berliinin kätketyn helmen, nimittäin Warschauerstrassesta Pohjoiseen etenevän pienehkön kaistaleen kaupunkia. Se pitää sisällään erittäin ainutlaatuisia putiikkeja joiden tuotevalikoimasta suurin osa valmistetaan kaupan takahuoneessa. Lähes kaikki liikkeet näyttivät juuri siltä kuin joku TAIKin opiskelija olisi toteuttanut unelmansa ja laittanut oman puljun pystyyn.
Toiset liikkeistä olivat aivot mullistavia ja pitivät sisällään vaikkapa uskomattoman hienolla taiteella täytetyn gallerian. Suurin osa kuitenkin vaipui lievään keskinkertaisuuteen ja tietystikin käsintehty design maksaa... Pienistä "negiksistä" huolimatta alue kannattaa tarkistaa jos vain aikaa riittää, sillä ilmapiiri oli kerrassaan miellyttävä ja seuraava elämys odotti aina jo seuraavan kulman takana.
Muita museoita ja gallerioita olemme käyneet tarkistamassa suhteellisen sattumanvaraisesti, sillä Berliini on siitä niin hieno kaupunki, että joka paikassa tulee vastaan jotain odottamatonta mikä pitää mennä tarkistamaan. Oli sitten kyseessä joku arvorakennus, tapahtuma tai vaikkapa hassu tarra lyhtypylväässä, tällaiset sattumat eivät vain tunnu loppuvan! Olemmekin tulleet siihen lopputulokseen, että yhtä päivää ei liiaksi kannata suunnitella muuten kuin siltä osin, että mihin päin kaupunkia sitä lähtee ensiksi. Mahdollisesti yksi "pakollinen" juttu alueella saa toki olla, mutta muuten päivä kannattaa jättää tyhjäksi, koska tekemistä on kyllä tapana ilmaantua. Turha stressaaminen kaiken näkemisen pakosta on syytä jättää kotiin koska ei tätä jatkuvasti muuttuvaa kaupunkia ikinä kuitenkaan saa nähdyksi kokonaan.
Pieniä ongelmia paratiisista alkoi löytymään alkuviikosta kun poissaollessamme suuri eteisen peili oli repeytynyt seinästä irti ja läsähtänyt suoraan lattialle. Ihme kyllä vain peilin kehykset hajosivat ja peili itsessään pysyi ehjänä.
Eilen aloimme pähkäilemään yhdessä Benin ja nettisanakirjan kanssa sitä, kuinka pyykinpesukone toimii. Laite lähti ilmeisesti pyörimään väärällä ohjelmalla, koska yrittäessämme tyhjentää sitä illemmalla, koneen uumenista valahti mukava määrä pesuvettä suoraan keittön lattialle ja syliini. Onneksi lattialla on kaakelit ja se oli muutenkin pesun tarpeessa. :D Ikävää oli tietenkin se, että vaatteet olivat vielä täysin ilman huuhtelua, eli ei muuta kuin käsin pesemään, sillä kone ei millään halunnut tyhjentää itseään.
Pesukone-episodin kruunasi aiemmin vielä se, että läppäriä plärätessäni joku oli jättänyt erään hyvin matalan lipaston oven auki, enkä sitä sitten huomannut samalla kun kävelin ja tavasin koneen ruudulta saksan käännöksiä. Tuloksena oli se, että kävelin kirjaimellisesti oven läpi ja se meni kauniisti kahteen osaan.
Tänään myöhään iltapäivällä saimme kuin saimmekin pesukoneen omin voimin kuntoon ja liimailimme peiliä ja ovea. Ne ovat vielä kuivumassa mutta ainakin omalta kannaltani tärkeämpi oviongelma näyttäisi nyt korjaantuvan oikein mallikkaalla tavalla ja peräti euron investoinnilla puuliimaan.
Kyseinen liima löytyi muuten legendaarisilta Mauerparkin sunnuntaimarkkinoilta. Se on suuri alue täynnä kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä aina perinteisestä kirpputoritavarasta tietokoneenosiin. Ruokapuolella erityisesti turkkilainen oli jälleen hyvin edustettuna.
Kirpparin vierestä löytyi itse puisto, jonka laajalle nurmikentälle levittäytynyt runsaslukuinen ihmisjoukko peitti. Kentälle sai ilmeisestikin kuka vain mennä tekemään lähes mitä vain hauskaa nyt tuli mieleen. Joku sirkusporukka oli vallannut amfiteatterin, toiset pelasivat korista ja kolmannet olivat kasanneet bändikamat itse paikalle tuomansa paviljongin alle. Vanhat ja nuoret, kaiken väriset ja oloiset nauttivat elämästään samassa paikassa.
Aurinko paistoi ja tunnelma oli leppoisa, mutta silti virikkeellinen. Eräskin pariskunta oli tuonut mukanaan läjän tavaraa. Sen vieressä oli kyltti jossa luki joku kappalehinta tavaroille. Siitä olisi saanut mennä ostamaan samalla kun pariskunta itse makoili vieressä ja nautti auringon lämmöstä. Kätevä tapa tehdä rahaa olla tekemättä mitään, eikö? :D
Alamme ehdottomasti olemaan kaupungin klubituntemuksessa hyvässä vaiheessa ja teknon alalajeja on tullut kuultua aivan järkyttävä määrä hyvin lyhyessa ajassa ja mitä erikoisimmilla tapahtumapaikoilla. Päätinkin täten, että niistä kerron tarkemmin toisessa blogissani kunhan asiallisen kuva- ja videomateriaalin saa latailtua netin syövereihin. Jos tällainen siis kiinnostaa, niin Sonic Reservoir -kollektiivin juttuja klubimaailmasta minun ja muiden jäsenten kirjoittamina (in enklish) voi seurata osoitteessa http://helsinkihousesociety.blogspot.com/
Mauerparkin, Berghainin ja ihan vain iltasella Neuköllnin kaduilla kävelemisen kaltaiset kokemukset tuovat ainakin minulle kovin usein hienoja tuntemuksia pintaan. Vielä kun otetaan lukuun tapaamamme paikalliset, päällimmäisenä päässä roikkuu yksi asia: Ihan kuin olisin löytänyt kotini. Kun Hanniskin "myhäilee" (=suorastaan hihkuu innosta) aivan samanlaisia juttuja, voikin olla, että meillä on nyt maali, joskaan ei vielä suunnitelmaa. Ehkä sekin selviää kun asiat Suomessa alkavat toivottavasti alkavan lukuvuoden mittaan järjestymään oikeaan malliin.
P.S. Tekniikan museossa tunsin itseni taas 7-vuotiaaksi. "Nunanuna!" Oli ne härpäkkeet hienoja!
tiistai 3. elokuuta 2010
Eastside
Viime blogitekstini kirjoittamisesta tänne on päässyt vierähtämään jo hetki. Nyt on kuitenkin uusi reissu ja uudet kujeet kehissä. Katsotaan miten paljon tänne seuraavan 1,5 viikon aikana kerkiää tekstiä tuottamaan...
Kolmen T:n kombinaatio on ohjannut elämääni viimeiset vuodet: Taide Tiede ja Tekno. (Jälkimmäisen voisi tietenkin lukea osaksi ensimmäistä, mutta tämä nimenomainen segmentti on omalla kohdallani niin olennainen, että mainittakoon se nyt vielä erikseen.) Nuo kolme elementtiä tuntuvat hallitsevan myös Berliinin menoa. Kaupungin ja valtion tuki taiteelliselle ja tieteelliselle toiminnalle on täällä valtavaa ja maailman teknomekkana kaupunki tuli tunnetuksi viimeistään massiivisen Love Paraden paisuttua käsiin 2000-luvun alussa. Jos otetaan lukuun vieläpä kaupungin uskomaton rooli historiassa, en oikeastaan käsitä miksi en lähtenyt käymään täällä jo paljon aikaisemmin.
Asuinpaikkamme Hermannplatz on reilusti idässä, Neuköllnin kaupunginosassa. Monet turistit tuntuvat pitävän tätä liian kauheana paikkana, eivätkä näe kaupunginosassa mitään hienoa. Minulle ja Hannikselle tämä taas oli erittäin luonnollinen valinta monesta syystä. Neuköllniä sanotaan Berliinin Kallioksi. Se on täynnä ulkomaalaisia ja kaikki on halpaa. Luovuudelle ja ajatuksille jää tilaa, toisin kuin esimerkiksi kauppakeskusten ja historiallisten monumenttien täyttämässä Potsdamer Platzin ympäristössä. Eräänä iltana täällä harhaillessani tulikin mieleen vanha MoonTV:n slogani: "Ihmisten tekemä."
Neukölln oli tunnettu lukuisista huumeliigoistaan ja verrattaen jättimäisestä rikosasteesta mutta jokunen vuosi sitten Berliinin poliisi teki muutaman massiivisen ratsian ja ikään kuin putsasi alueen. Nyt Neukölln onkin noussut suureen suosioon opiskelijoiden ja älyköiden keskuudessa ja mm. kotipaikastamme 100m päässä sijaitsevaa Weserstrassea on hehkutettu Hesaria myöten Euroopan uudeksi hipsterkeskukseksi ja trend-setter-alueeksi.
Ensimmäinen iltamme täällä alkoi lupaavasti kun vuokraisäntämme Jane vei meidät erääseen galleriaan tutustumaan paikalliseen taidejengiin ja kuuntelemaan hyviä neuvoja vaihtoehtoiseen matkailuun liittyen. Kyseinen porukka tiesi mistä on kyse koska on itse luomassa tarjontaa meidän kysyntäämme. Hyviä neuvoja saimmekin aina pienistä gallerioista suuriin klubeihin ja ja ja ja....
Kummallisesti puolta tästä porukasta tuntui yhdistävän neljä asiaa, nimittäin halu tehdä jotain siistiä ja pärjääminen sitä siistiä juttua tekemällä, muutto Berliiniin ja TAIKin Media lab (tavalla tai toisella).
Sitruunaolut maistui ja tuli aika lähteä ottamaan ensi askeleet paikallisen teknokulttuurin pariin. Seurasimme Marttia (TAIK-kaveri) alueelle joka näytti kirjaimellisesti olevan vähän kuin pommin jäljiltä. Fiilis olikin melkoinen kun tajusin, että edessä seisova rähjäinen, graffiteja täynnä oleva rakennus oli se mitä etsittiin. Siinä seisoi about:blank. Klubi joka toimi vuosikaudet laittomasti ja vasta viime vuosina sai/hankki luvat toimia virallisesti. Nyt klubi isännöi iltoja joihin tuodaan kansainvälisestikin tunnettuja staroja ja sen maine kiirii koko ajan kauemmaksi. Harmi että meidän iltanamme tarjonta oli tässä suhteessa hiukan heikohkoa. Täytyy kuitenkin kiittää "Maraa", kun veit meidät sinne. Olisi voinut jäädä käymättä ilman ohjausta. Jäi kyllä mieleen, hyvällä tavalla!
Lauantain aloitimme taas Martin seurassa Berliiniläiseen tapaan iltapäivän brunssilla ja jatkoimme tutkimalla Kreuzbergiä (Neuköllnin viereinen alue) ja erityisesti läheisen joen ympäristöä. Kävely (Itä-)Berliinissä on outo kokemus. Tavallaan sitä puhuu niin pitkälti sama kieltä kuin ympäristö, toisin kuin esim. Aasiassa, että suurempi osa tapahtumista jää mieleen. Kun vielä otetaan huomioon, että tietyt kaupunginosat graffiteineen, hienoine taloineen ja värikkäine ihmisineen ja erikoisine kuppiloineen ovat kuin yhtä suurta taideteosta, tuntuu, että tästä kaupungista ei todellakaan ehdi saada kaikkea irti parissa viikossa. Se tunne oli kun tänne tuli ja mitä enemmän näkee, sitä enemmän haluaa tietää lisää.
Sunnuntaina päätimme herätä aikaisin ja suunnata kohti monessakin äänestyksessä maailman parhaaksi todettuun klubiin, Berghain & Panorama bariin. Paikan ja sitä ylläpitävän porukan historiasta ei pelkästään voisi tehdä elokuvaa vaan sellainen on tehty. 18 metriä korkeiden, entisen voimalaitoksen seinien sisäpuolella avautuu mitä uskomattomin aikuisten leikkikenttä. Sisällä ei ole peilin peiliä tai heijastavaa pintaa; Berghainiin ei pääse puku päällä. Ovella on tiukka naamakontrolli jolla varmistetaan että paikan päälle tulevat "osaavat käyttäytyä" ja että asiakaskunta olisi asialleen omistautunutta. "Parhaimpina" iltoina jopa noin 40% ihmisistä käännytetään pois useammankin tunnin jonotuksen jälkeen. Erityisesti isot espanjalais- ja italialaisporukat eivät ole kovinkaan hyvässä huudossa "hirviön" mielestä. (Tyyppi on kuin suoraan Kaunotaresta ja hirviöstä... :D) Herra H on tunnettu valokuvaaja ja paikan johtaja(?). Naamasta tatuoitu kiiltokenkäinen pikkutakkimies on hauska näky ja yksi Berliinin teknoskenen tunnetuimmista hahmoista. Vasta hänen jälkeensä näkee portsarit, toisen pisteen ruumiintarkastukselle, kolmannen lipunmyynnille jne...
Kolmen T:n kombinaatio on ohjannut elämääni viimeiset vuodet: Taide Tiede ja Tekno. (Jälkimmäisen voisi tietenkin lukea osaksi ensimmäistä, mutta tämä nimenomainen segmentti on omalla kohdallani niin olennainen, että mainittakoon se nyt vielä erikseen.) Nuo kolme elementtiä tuntuvat hallitsevan myös Berliinin menoa. Kaupungin ja valtion tuki taiteelliselle ja tieteelliselle toiminnalle on täällä valtavaa ja maailman teknomekkana kaupunki tuli tunnetuksi viimeistään massiivisen Love Paraden paisuttua käsiin 2000-luvun alussa. Jos otetaan lukuun vieläpä kaupungin uskomaton rooli historiassa, en oikeastaan käsitä miksi en lähtenyt käymään täällä jo paljon aikaisemmin.
Asuinpaikkamme Hermannplatz on reilusti idässä, Neuköllnin kaupunginosassa. Monet turistit tuntuvat pitävän tätä liian kauheana paikkana, eivätkä näe kaupunginosassa mitään hienoa. Minulle ja Hannikselle tämä taas oli erittäin luonnollinen valinta monesta syystä. Neuköllniä sanotaan Berliinin Kallioksi. Se on täynnä ulkomaalaisia ja kaikki on halpaa. Luovuudelle ja ajatuksille jää tilaa, toisin kuin esimerkiksi kauppakeskusten ja historiallisten monumenttien täyttämässä Potsdamer Platzin ympäristössä. Eräänä iltana täällä harhaillessani tulikin mieleen vanha MoonTV:n slogani: "Ihmisten tekemä."
Neukölln oli tunnettu lukuisista huumeliigoistaan ja verrattaen jättimäisestä rikosasteesta mutta jokunen vuosi sitten Berliinin poliisi teki muutaman massiivisen ratsian ja ikään kuin putsasi alueen. Nyt Neukölln onkin noussut suureen suosioon opiskelijoiden ja älyköiden keskuudessa ja mm. kotipaikastamme 100m päässä sijaitsevaa Weserstrassea on hehkutettu Hesaria myöten Euroopan uudeksi hipsterkeskukseksi ja trend-setter-alueeksi.
Ensimmäinen iltamme täällä alkoi lupaavasti kun vuokraisäntämme Jane vei meidät erääseen galleriaan tutustumaan paikalliseen taidejengiin ja kuuntelemaan hyviä neuvoja vaihtoehtoiseen matkailuun liittyen. Kyseinen porukka tiesi mistä on kyse koska on itse luomassa tarjontaa meidän kysyntäämme. Hyviä neuvoja saimmekin aina pienistä gallerioista suuriin klubeihin ja ja ja ja....
Kummallisesti puolta tästä porukasta tuntui yhdistävän neljä asiaa, nimittäin halu tehdä jotain siistiä ja pärjääminen sitä siistiä juttua tekemällä, muutto Berliiniin ja TAIKin Media lab (tavalla tai toisella).
Sitruunaolut maistui ja tuli aika lähteä ottamaan ensi askeleet paikallisen teknokulttuurin pariin. Seurasimme Marttia (TAIK-kaveri) alueelle joka näytti kirjaimellisesti olevan vähän kuin pommin jäljiltä. Fiilis olikin melkoinen kun tajusin, että edessä seisova rähjäinen, graffiteja täynnä oleva rakennus oli se mitä etsittiin. Siinä seisoi about:blank. Klubi joka toimi vuosikaudet laittomasti ja vasta viime vuosina sai/hankki luvat toimia virallisesti. Nyt klubi isännöi iltoja joihin tuodaan kansainvälisestikin tunnettuja staroja ja sen maine kiirii koko ajan kauemmaksi. Harmi että meidän iltanamme tarjonta oli tässä suhteessa hiukan heikohkoa. Täytyy kuitenkin kiittää "Maraa", kun veit meidät sinne. Olisi voinut jäädä käymättä ilman ohjausta. Jäi kyllä mieleen, hyvällä tavalla!
Lauantain aloitimme taas Martin seurassa Berliiniläiseen tapaan iltapäivän brunssilla ja jatkoimme tutkimalla Kreuzbergiä (Neuköllnin viereinen alue) ja erityisesti läheisen joen ympäristöä. Kävely (Itä-)Berliinissä on outo kokemus. Tavallaan sitä puhuu niin pitkälti sama kieltä kuin ympäristö, toisin kuin esim. Aasiassa, että suurempi osa tapahtumista jää mieleen. Kun vielä otetaan huomioon, että tietyt kaupunginosat graffiteineen, hienoine taloineen ja värikkäine ihmisineen ja erikoisine kuppiloineen ovat kuin yhtä suurta taideteosta, tuntuu, että tästä kaupungista ei todellakaan ehdi saada kaikkea irti parissa viikossa. Se tunne oli kun tänne tuli ja mitä enemmän näkee, sitä enemmän haluaa tietää lisää.
Sunnuntaina päätimme herätä aikaisin ja suunnata kohti monessakin äänestyksessä maailman parhaaksi todettuun klubiin, Berghain & Panorama bariin. Paikan ja sitä ylläpitävän porukan historiasta ei pelkästään voisi tehdä elokuvaa vaan sellainen on tehty. 18 metriä korkeiden, entisen voimalaitoksen seinien sisäpuolella avautuu mitä uskomattomin aikuisten leikkikenttä. Sisällä ei ole peilin peiliä tai heijastavaa pintaa; Berghainiin ei pääse puku päällä. Ovella on tiukka naamakontrolli jolla varmistetaan että paikan päälle tulevat "osaavat käyttäytyä" ja että asiakaskunta olisi asialleen omistautunutta. "Parhaimpina" iltoina jopa noin 40% ihmisistä käännytetään pois useammankin tunnin jonotuksen jälkeen. Erityisesti isot espanjalais- ja italialaisporukat eivät ole kovinkaan hyvässä huudossa "hirviön" mielestä. (Tyyppi on kuin suoraan Kaunotaresta ja hirviöstä... :D) Herra H on tunnettu valokuvaaja ja paikan johtaja(?). Naamasta tatuoitu kiiltokenkäinen pikkutakkimies on hauska näky ja yksi Berliinin teknoskenen tunnetuimmista hahmoista. Vasta hänen jälkeensä näkee portsarit, toisen pisteen ruumiintarkastukselle, kolmannen lipunmyynnille jne...
Kekkerit alkavat perjantaina ja loppuvat sunnuntaina tai maanantaina. Oveen joku onkin muistanut iskeä vanhan Ostgut-porukan (omistajilla oli ennen yökerho nimeltään Ostgut Ton) tunnuslause: "Don't forget to go home." Lause on aiheellinen, sillä sisällä on aivan liian hauskaa kotiin lähtöä varten. Paikalla on tiukka kuvauskielto joka johtuu talossa vallitsevasta anarkiasta. Saat tehdä suunnilleen mitä vain hedonistisen jatkumosi eteen, kunhan teet sen niin, että se ei haittaa muita. Ja se musiikki. Se oli pelkkää parhautta. PLUR!
Eilinen shoppailureissu kääntyi yllättävällä tavalla historiakatsaukseksi kun totesimme "vanhassa" opaskirjassa hyväksi shoppailualueeksi viitatun Charlottenburgin tylsäksi konservatiiviseksi kuraksi. Jatkoimme sattumanvaraisesti kohti tunnettuja Mitten nähtävyyksiä, mm. Sony Centeriä, murhattujen juutalaisten muistomerkkiä ja hallintorakennuksia kurkkimaan. Harmittavasti keskimmäisen museopuoli oli kiinni ja parlamenttirakennuksen näköaloja tuijottamaan parin tunnin jono, joten päätimme yhteistuumin jatkaa shoppailujamme Friedrichstrassen ylhäisessä tunnelmassa. Nopean katsauksen jälkeen päädyimme Checkpoint Charlielle, jossa näkyy Idän ja Lännen ero ehkä konkreettisimmillaan. Ihan kuin jotain olisi kuollut kun siinä kohdassa ylitimme vanhan rajan. Tuli olo, että haluan olla kauempana jommalla kummalla puolella, mutta ei ainakaan siinä rajalla. By the way, siinä aivan hollilla oli talo jonka seinään oli isketty kyltti. Siinä sanottiin että tästä rakennuksesta lähti tapahtumien sarja joka aloitti toisen maailmansodan. Huh!
Nyt turkkilaisten markkinoille ostamaan Hannikselle kankaita uusia luomuksia varten. Yritän kirjoitella lisää taas loppuviikosta. Terveisiä Suomeen!
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Hello Krung Thep Mahanakhon Amon Rattanakosin Mahinthara Yuthaya Mahadilok Phop Noppharat Ratchathani Burirom Udomratchaniwet Mahasathan Amon Phiman..
...eli siis terveisia Bangkokista! Kaupungin nykyinen nimi ei mahtunut kokonaan otsikkoon, mutta tuskin kukaan sita kuitenkaan muistaa joten menkoon nyt nain. Bangkok on oikeastaan kaupungin vanha nimi ja thaikut kutsuukin tata kylaa nimella "Krung Thep Mahanakhon".
Parin viikon rantailun jalkeen alkoikin jo kaupunkia tulla ikava. Loysimme tiemme nopeasti maailman tunnetuimpaan reppumatkaajaghettoon, Khao San Roadille. Se on isannoinyt budjettimatkailijoiden visiitteja kaupunkiin 60-luvulta lahtien ja taso nousee jatkuvasti. Onneksi rakasta Rambutri Village Inia ei oltu remontoitu kuin hiukan viime vuodesta ja nain hinnat ovat sailyneet kohtuullisina. Paikka on siita erikoinen, etta vaikka huoneiden hinnat ovat helposti useimpien lansimaalaisten ulottuvissa, loytyy jattimaisesta guest housesta kaksi katolla sijaitsevaa uima-allasta ja hostlan siisteystaso on mita loistavin. Huoneet ovat hyvin varusteltuja ja niita on joka lahtoon, n. 850-1500 bahtiin asti. Meidan kahden hengen 850-hintaiseen (18e/yo/huone) sisaltyy ilmastointi, telkkari, oma suihku kuumalla vedella ja huone jo designiltaankin viittaa keskihintaiseen hotelliin.
Bangkok ei nuku koskaan. Valilla meinaa unohtua etta itse pitaisi ja sitten kun muistaa, nukkuu pitkaan. Khao San on nukkumatin painajainen ja taalla tuntuukin, etta monilla juhliminen/tyonteko/mika vain jatkuu paivasta toiseen tauotta. Shoppailukin on mahdollista varmasti ainakin n. 20 tuntia paivasta edes jossain mittakaavassa. Itse olemme keskittyneet keskikaupungin jattimaisiin ostoskeskuksiin. Pelkastaan "Department Store"-ketjun megalomaanisia kauppakeskuksia loytyy Lonely Planetin mukaan 12 kappaletta, puhumattakaan niista kaikista muista. Ensi vuoden kenka- ja t-paitavarannot on varmasti taytetty, ainakin omalla kohdallani! Nyt pitaisikin jostain keksia uusi kassi uusia tavaroita varten... Paivabudjetit paukkuvat rattoisasti, mutta viime kerran jalkeen ei ole pahemmin tehnyt mieli ostaa Suomesta yhtaan mitaan joten oikeutamme "holtittoman" tuhlaamisemme silla verukkeella etta tanne ei kuitenkaan paase ihan heti takaisin.
Liikenne on vaihteeksi muistuttanut olemassaolostaan ainakin ruuhkien ja pakokaasujen muodossa. Paivalla taksikuskimme ei vaivautunut edes vilkaisemaan autonsa ulkokuorta kun meita ohittanut mopoilija nirhasi ovea vasten ikavankuuloisesti. Tuk-tukit ovat Bangkokin ykkosia turistien huijaamisessa mutta paatimme kuitenkin sellaisia pari kertaa testailla. Sovimme hinnat etukateen ja maksoimme vasta kyydista noustuamme tasarahalla. Vauhdin hurma on mita suurin kun jossakin vaiheessa kuski paasee laittamaan tallan pohjaan ja penkilla pomppii kuin huonosti saadetyn pyykinpesukoneen paalla. Nama eivat todellakaan ole mitaan intialaisia pikkumopoja!
Parhaat safkat saa taallakin kadulta. Aamupala naamariin egella per naama. Siihen kuului tuorepuristettua appelsiinimehua, lihaa, tofua, jotain ihmeellisia kasviskeitoksia, riisia..... Eipa siina silti, silla paatin tarjota Hannikselle pienta valipalaa eraan ostoskeskuksen huippudesignilla varustetussa japanilaisessa nakoalaravintolassa. "Kallis" laskumme taisi olla perati 10e!
Nakoaloista puheenollen. Jos viime tekstissani puhuin vapaan tilan puolesta, nyt puhun tilankayton tehokkuudesta. Siina on asia joka Aasialaisissa metropoleissa tunnutaan osaavan hyvin. Bangkokissa miinusta tulee muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (taksit, skytrain, vesibussit) joukkoliikenteen huonosta laadusta. Muuten taallakin on asuinrakennusta ja kauppaa ja ties mita ties kuinka monessa tasossa. (Niin ja sita moottoritieta!) "Helsingissa on tilanpuute." Pah! Helsingissa ei osata kayttaa maata. Omakotitaloasuminen kuuluu maaseudulle. Pilvenpiirtajat Pasilaan! Hong Kongissa asuu 5 miljoonaa ihmista Helsingin kokoisella alueella.
Tama kaupunki on mahtava! Huomenna viimeiset massit likoon Siroccohotellin kattoravintolassa ja Chinatownin kirppareilla. Siita sitten aamukoneella perjantaina kotiin. Keksikaas joku mulle duuni/opiskelupaikka/molemmat tahan kaupunkiin. Joku muukin tekosyy palata kelpaa!
Bangkok kiittaa ja kuittaa, nahdaan Helsingissa!
Parin viikon rantailun jalkeen alkoikin jo kaupunkia tulla ikava. Loysimme tiemme nopeasti maailman tunnetuimpaan reppumatkaajaghettoon, Khao San Roadille. Se on isannoinyt budjettimatkailijoiden visiitteja kaupunkiin 60-luvulta lahtien ja taso nousee jatkuvasti. Onneksi rakasta Rambutri Village Inia ei oltu remontoitu kuin hiukan viime vuodesta ja nain hinnat ovat sailyneet kohtuullisina. Paikka on siita erikoinen, etta vaikka huoneiden hinnat ovat helposti useimpien lansimaalaisten ulottuvissa, loytyy jattimaisesta guest housesta kaksi katolla sijaitsevaa uima-allasta ja hostlan siisteystaso on mita loistavin. Huoneet ovat hyvin varusteltuja ja niita on joka lahtoon, n. 850-1500 bahtiin asti. Meidan kahden hengen 850-hintaiseen (18e/yo/huone) sisaltyy ilmastointi, telkkari, oma suihku kuumalla vedella ja huone jo designiltaankin viittaa keskihintaiseen hotelliin.
Bangkok ei nuku koskaan. Valilla meinaa unohtua etta itse pitaisi ja sitten kun muistaa, nukkuu pitkaan. Khao San on nukkumatin painajainen ja taalla tuntuukin, etta monilla juhliminen/tyonteko/mika vain jatkuu paivasta toiseen tauotta. Shoppailukin on mahdollista varmasti ainakin n. 20 tuntia paivasta edes jossain mittakaavassa. Itse olemme keskittyneet keskikaupungin jattimaisiin ostoskeskuksiin. Pelkastaan "Department Store"-ketjun megalomaanisia kauppakeskuksia loytyy Lonely Planetin mukaan 12 kappaletta, puhumattakaan niista kaikista muista. Ensi vuoden kenka- ja t-paitavarannot on varmasti taytetty, ainakin omalla kohdallani! Nyt pitaisikin jostain keksia uusi kassi uusia tavaroita varten... Paivabudjetit paukkuvat rattoisasti, mutta viime kerran jalkeen ei ole pahemmin tehnyt mieli ostaa Suomesta yhtaan mitaan joten oikeutamme "holtittoman" tuhlaamisemme silla verukkeella etta tanne ei kuitenkaan paase ihan heti takaisin.
Liikenne on vaihteeksi muistuttanut olemassaolostaan ainakin ruuhkien ja pakokaasujen muodossa. Paivalla taksikuskimme ei vaivautunut edes vilkaisemaan autonsa ulkokuorta kun meita ohittanut mopoilija nirhasi ovea vasten ikavankuuloisesti. Tuk-tukit ovat Bangkokin ykkosia turistien huijaamisessa mutta paatimme kuitenkin sellaisia pari kertaa testailla. Sovimme hinnat etukateen ja maksoimme vasta kyydista noustuamme tasarahalla. Vauhdin hurma on mita suurin kun jossakin vaiheessa kuski paasee laittamaan tallan pohjaan ja penkilla pomppii kuin huonosti saadetyn pyykinpesukoneen paalla. Nama eivat todellakaan ole mitaan intialaisia pikkumopoja!
Parhaat safkat saa taallakin kadulta. Aamupala naamariin egella per naama. Siihen kuului tuorepuristettua appelsiinimehua, lihaa, tofua, jotain ihmeellisia kasviskeitoksia, riisia..... Eipa siina silti, silla paatin tarjota Hannikselle pienta valipalaa eraan ostoskeskuksen huippudesignilla varustetussa japanilaisessa nakoalaravintolassa. "Kallis" laskumme taisi olla perati 10e!
Nakoaloista puheenollen. Jos viime tekstissani puhuin vapaan tilan puolesta, nyt puhun tilankayton tehokkuudesta. Siina on asia joka Aasialaisissa metropoleissa tunnutaan osaavan hyvin. Bangkokissa miinusta tulee muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (taksit, skytrain, vesibussit) joukkoliikenteen huonosta laadusta. Muuten taallakin on asuinrakennusta ja kauppaa ja ties mita ties kuinka monessa tasossa. (Niin ja sita moottoritieta!) "Helsingissa on tilanpuute." Pah! Helsingissa ei osata kayttaa maata. Omakotitaloasuminen kuuluu maaseudulle. Pilvenpiirtajat Pasilaan! Hong Kongissa asuu 5 miljoonaa ihmista Helsingin kokoisella alueella.
Tama kaupunki on mahtava! Huomenna viimeiset massit likoon Siroccohotellin kattoravintolassa ja Chinatownin kirppareilla. Siita sitten aamukoneella perjantaina kotiin. Keksikaas joku mulle duuni/opiskelupaikka/molemmat tahan kaupunkiin. Joku muukin tekosyy palata kelpaa!
Bangkok kiittaa ja kuittaa, nahdaan Helsingissa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)